torstai 8. joulukuuta 2016

Hieman rentoutumista arkeen

Olimme herra V:n kanssa viime viikonloppuna vierailemassa synnyinkaupungissani Jyväskylässä. Arkeen sisältyy paljon kiireisiä hetkiä, ja muun muassa blogiin kirjoittaminen tapahtuu välillä vähän viiveellä. Halusimme ottaa pienen ns. irti oton arjesta. Siispä matkasimme mukavasti junalla Jyväskylään, jossa yövyimme Solo Sokos Hotel Paviljongissa.

Hotellihuone on hyvin pelkistetty sisustukseltaan ja täytyy sanoa, että niinkin kalliiksi kuin 150€/yö, odotin huoneelta enemmän. Huonekalut olivat 60-70-luvun kellertävää puuta ja lattia oli muovia. Ei kiva. Kylpyhuone oli kyllä mukavan tilava ja otimme huoneen, jossa oli kylpyamme - olin pakannut nimittäin mukaan kylpysaippuaa, jonka kuplissa oli ihana polskia.

Kävimme illalla herkuttelemassa hotellin ravintolassa Trattoriassa, joka on italiainen ravintola. Aamupalan tilasimme hotellihuoneeseen, ja se oli kyllä ehdottomasti toooodella herkullinen ja runsas!


Seuraavan aamuna käveli viereiseen messukeskukseen, Jyväskylän Paviljonkiin, jossa järjestettiin Suomen suurimmat sisätilajoulumarkkinat. Markkinoilla hirmuinen määrä lähituotteita myyviä myyjiä ja erilaisia upeita käsitöitä. Matkaan tarttui suomalaisista mustaherukoista tehtyä glögiä, ihana tupsupipo ja herra V:lle villasukat.


Salaisen jouluystävän paketti numero kaksi on saapunut alkuviikosta postiin, ja huomenna olisi tarkoitus se noutaa ja viikonlopun aikana kirjoittaa blogikirjoitus sen sisällöstä. Katsotaan miten käy, kun viikonloppu meneekin yötöissä. :)

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti